Tekstit

kesäloman vietto suunnittelua

Kuva
                                 KESÄLOMA SUUNNITELMIA Nyt on ollut kyllä tosi mahtavia ilmoja. Lumet vajuu silmissä ja aurinko lämmittää jo niin ihanasti. Koulustakin 9 vko päästä opiskelijat ja lapset kirmaavat kesälaitumille. Toivottavasti Koronakin antaisi viettää edes jonkinlaisen kesäloman. (*Sisältää lomarenkaan linkin) Miettinyt sitä perinteistä mökkireissua, kun viime kesänä ainakaan uskaltanut mihinkään lähteä ja kun ei sitä omaa kesämökkiä ole, niin alkaa olla viimeiset hetket vuokrata mökki, jos meinaa sellaisen saada. Varsinkin sellaisen, johon on varaa. Luulisin, että sellaisen mökki reissun uskaltaa kuitenkin tehdä, koska omissa oloissahan siellä mökillä ollaan ja viikon lomareissun ruuatkin melkeimpä saa kerralla kannettua mukana, ettei koko ajan tarvitse kaupassa ravata reissulla. Kyllä sitä vaan sellaista järvimaisemaa kaipaa. Mikä sen rentouttavampaa on ,kuin katsella järvelle :)                    TOP 5 LOMAKOHDETTA KESÄREISSUUN 1) SAVONLINNA:  On kaunis kesäinen ka

Ajo opetusluvilla opettaminen

                                      AJO OPETUSLUPA Osa lapsista jo täysikäisiä, niin ajokortti on ollut nyt ajankohtainen puheenaihe meidän perheessä. Katseltuani autokoulujen hintoja päädyttiin sitten ajo opetuslupiin. Siinä saa samalla juteltua asioistakin , kun ajettaa lasta :) Ja tunnithan voi käyttää samalla, kun käy kaupassa, asioilla jne. Kunhan tietysti on edetty siihen vaiheeseen, että auton hallinta on hanskassa.  Opetuslupa hakemus on nyt muuttunut paljon opettajan hakemukseen liittyen. Enää ei opettajan tarvitse käydä esim. teoria kokeessa, että riittää vain laittaa hakemus lähimmän ajovarman kautta, joka maksaa 30e.  Poistunut on myös ajoneuvon katsastus, kun autoon pitää asentaa ajo opetusta varten jarrupoljin. Vaikka nyt on tullut pakollisena käydä autokoulun kautta riskientunnistamiskoulutus, joka on n. 300e-350e tulee ajo opetusluvilla ihan huomattava säästö ajokortin hankkimiseksi.  Täällä kun ei ole niin kilpailutusta autokouluista, ja kun ihan järkevän matkan pääs

Keittiöön tarvikkeita

Kuva
                                  KEITTIÖVÄLINEET Seuraavat hankinnat keittiöön olen miettinyt pitkän tähtäyksen säästölinjalla :) Säästää taloudellisesti, sekä osaltaan säästää myös luontoa ja jätteen määrää, sekä rasvan käyttöä. Ja meidän perheeseen ajateltuna ovat kaikki nämä tuotteet usein käytössä ja siksi niitä nyt katselin.                                     TOP 5 LISTA 1) Kuorimaveitsen pitää olla hyvä, jolla kuoria esim. perunat. Se ei ihan millaisella veitsellä tahansa onnistukkaan, (ainakaan minulta) osalla veitsistä, vaikka kuinka yrittää skarpata menee kuoriminen liian syvälle. VICTORINOX kuorimaveitset 2kpl setti 8cm terällä. Normaali hinta 11.50e mutta nyt tarjouksessa 8.90e. Minusta Victorinoxin veitset ovat ihan laadukkaita ja hinnat näkyvät netissä ja kaupoissa pyörivän 11-13e välillä. Näillä myös tomaatin leikkaus sujuu hampaita kiristämättä, koska se on aika haastavaa puuhaa, jos ei oikeanlaista veistä satu hommaan löytymään :) Itsellä ei vielä ole ollut, mutta o

Ale Bubbleroomilla jopa 70%

Kuva
                                   ALENNUS METSÄSTYKSET Meidän koulu päättikin mennä etäopetukseen pääsiäiseen asti ja sen jälkeen normaalia arkea, jos korona ei sillä välin leviä meidän alueella enempää. Emme siis kuulu vielä kiihtymisalueeseen, mutta tällä toimenpiteellä näkee kyllä hyvinkin hiihtolomaviikkojen vaikutukset. Mutta itse asiaan, jota tähän postaukseen lähinnä ajattelin raapustaa on se, että joutessani kävin BUBBLEROOM:in sivuilla niin alennukset vain kiihtyvät. *Sisältää linkin bobbleroomin sivuille. Alatuotteita on aivan kaikista asusteista ,kuten häämekoista, urheiluvaatteisiin. En ole ikinä ollut naimisissa, mutta kiva haaveilla ja katsella mekkoja Tässäkin kaunis häämekko ja jos ajatellaan, että lähtöhinta 222,95e ja nyt alennuksessa 68.90e niin kyllä minulle passaisi, jos vaan koko löytyisi. Kyllähän häihin saa rahaa uppoamaan. Tässä toinen kivannäköinen hääpuku, jonka mielellään pukisin ylleni tarpeen vaatiessa. Hinta 279,95e ja nyt tarjouksessa 139,90e - Joustama

Mielen kevennystä koronasta

             MIELEN KEVENNYS  Toivottavasti ei tämä hiihtoloma aika saa lisä vauhtia koronan leviämiselle niillä paikoin, missä sitä ei ole vielä luokiteltu kiihtymistilassa olevaan. Tavallaan koko asiaan alkaa olla jo aika turta.  Verrattuna viime vuoteen samoihin aikoihin, niin mikä paniikki asian tiimoilta oli. Mieli on varmaan alistunut siihen, että toisaalta teit niin tai näin, niin et ehkäpä välty taudin saamiselta.  Ja etukäteen kukaan ei voi tietää miten itsekukin taudin sairastaa. Meneekö kevyesti lähes oireettomana, sairastatko niin, että pärjäät kotona vai joudutko sairaalahoitoon.  Huomenna koulu alkaa ja asiat vaan nyt pyörii mielessä. Ei ne turvavälit aina onnaa kouluissa, työpaikoissa ja missään. Joo, kyllähän meillä on maskit käytössä, mutta onko se riittävä suoja🙄. Media työntää niin ristiriitaista tietoakin välillä, että pää sekaisin, kun tiedä mihin uskoa ja mihin ei. Mutta toivottavasti mahdollisimman moni kuitenkin jollakin tavalla taudilta säästyy tai että se ede

Hiihtolomaviikko loppusuoralla

Kuva
                                                                               LOPPULOMAN MIETTEITÄ Sisältää mainoslinkin! Niin se hiihtoloma viikko vierähti ja muuta saanut aikaiseksi, kuin unirytmin päälaelleen :). Olen luontaisesti illan virkku, aamun torkku. Mutta pakosta pidettävä erilaista unirytmiä yllä. Olen aina ollut luonnostaan sellainen, etttä illasta tulee hirveä energia puuska, jolloin halu siivota, vaihtaa järjestystä ja kaikkea sen sellaista tekee mieli  rueta tekemään, sitten vilkaistessa kelloa huomaa, että hupsista.. Ja en todellakaan valvo siksi, että katsoisin tv tai muuta älylaitetta. Ei minun nuoruudessani sellaisia edes ollut. Vaan olemattomat aivoni vaan herää kunnolla iltaa kohti :). Nyt kun muutettiin kerrostaloon, en voi tätä luontaista energiaa edes purkaa muuhun, kuin hiljaisiin tekemisiin ja sekin tuntuu välillä ahdistavalta. Mutta onneksi maanantaina taas koulu alkaa ja arki lähtee rullaamaan omalla painollaan. Harmittaa vähän sekin, että koko hiihtoloma

Kevät takin metsästys

Kuva
                          KEVÄT TAKKI Miettinyt sellaista kevät takin ostoa, jota voisi työssäkin sitten hyödyntää tihkusateilla. Kaatosateille sitten ihan sadetakki. Lasten kanssa kun ulkoillaan päivittäin ,oli ilma (kovat pakkaset pois sulkien) mikä tahansa. Tässä olisi vedenpitävä hupullinen parkatakki, jossa olisi ihan hyvin pituuttakin. Ihan hyvän näköinen ja väljyyden ansiosta saa alle laitettua paksumpaa vaatetta tarvittaessa. Ja muutenkin antaa tilaa, kun kyykkii ja kumartelee ulkoilu tilanteissa. Hinta : 89.99e Lindexillä Toinen olisi lyhyt mallinen kevyt parka-takki. Tuulen ja veden pitävä. Hyvän näköinen takki tämäkin. Hinta: 39,99e Lindexillä Linkki Lindeksille * https://do.lindex.com/t/t?a=1200829640&as=1572289503&t=2&tk=1 Tässä olisi aivan upea farkkutakki :). Ihan sitten muuhun käyttöön, ei niinkään töitä ajatellen. Hinta: 39,95e Bubbleroomilla ONLY Lorca Canvas Parka Black takki. Hupullinen ja hyvän näköinen. Hinta 49.90e Bubbleroomilla Ja aivan ihana löytö

PAINOPEITTO HARKINNASSA

Kuva
                             PAINOPEITTO Olisi aika uusia peitot, kun alkaa olla melkoisen kulahtaneita entiset. Täytteet nurkissa suurinpiirtein :). Miettinyt sitä painopeittoa, kun siitä ollut paljon juttuja, että auttaa mm. nukahtamisvaikeuksiin ja rauhoittumaan paremmin. On todettu lievittävän stressinoireita, kuten nopeaa sydämensykettä ja kohonnutta verenpainetta, auttavan myös siihen, jos on taipumusta yöheräilyyn, koska sen avulla saisi syvemmän unen.  (*Sisältää Hemtexin mainoslinkin sivustolle) Peitosta voi olla apua myös kasvukipuihin. Jalkojen päälle laitettava peitto voi hillitä ja auttaa pärjäämään jalkasärkyjen kanssa. Myös levottomiin jalkoihin, joista voi kärsiä etenkin nukkumaan mennessä, peitosta on apua. Käy siis moneen asiaan niin aikuiselle, kuin lapsellekkin. Lapsillehan tätä alunperin on kokeiltukin, koska on todettu auttavan aistiyli- tai aliherkkyyttä potevien lasten rauhoittumiseen, sekä jos lapsella on ADHD:ta tai autismin kirjon häiriöitä, koska paineen tun

Hiihtoloma vihdoinkin alkoi

Kuva
                          LOMAN ALOITUS MIETTEITÄ Alkoi viikon loma opiskeluista ja aikaisista aamuista. Ilma vaan ei ainakaan tänään ole kaikkein suotuisin. Lunta pyryttää ja oikein tanssien tulee maahan, kun tuulee ja pakkasta hieman, mutta mukava katsella lumihiutaleiden leijumista tuulen tahdissa :) Viime viikonloppuna oli niin mahtava ilma ja samoin oikeastaan koko viime viikon. Oli jo tosissaan kevään tuntua. Toivotaan, että olisi ensi viikolla edes muutama hyvä ulkoilupäivä, että voisi muksujen kanssa ulkoilla ja käydä vaikka makkaran paistossa. Muuten ei kyllä missään taida tulla käytyä, KIITOS KORONAN, joka taas valtaa lukemillaan suomea. Ja osan ajasta ottaa ihan levon kannaltakin, sekä jos saisi taas kipinän raikkoilla turhaa rojua pois. Tuleekohan tuohonkaan tautiin stoppia enää koskaan. Se jää nähtäväksi, auttaako rokotukset, vai onko pöpö niin viisas, että osaa muuntautua sitäkin vastaan, kun on jo niin monta eri muunnosta tehnyt itsestään :(. Lunta kylläkin on tänä talve

Opiskeluajan menojen karsiminen

Kuva
                                     MENOJEN KARSIMISTA Nyt kun aloitin syksyllä opiskelun, on pakko ollut karsia pikkuhiljaa paljon ylimääräisiä menoja. Suurinosa on ollut helppo jättää pois, mutta kynsin hampain olen yrittänyt säilyttää mahdollisuuden pitää ripsipidennys ajat:)). Turhamaista eikö.. Ripsihuolto on tullut minulle maksamaan 45e-60e välillä, riippuen kuinka paljon on 3vko välein kerennyt kato ripsissä käydä. Kyllä ne nuokin rahat ovat aina loppukuusta mielessä, kun miettii ikuista kysymystä, ETTÄ MITÄ TÄNÄÄN RUUAKSI? Mutta on se ollut niin huoletonta niiden kanssa ja ole tarvinnut miettiä ,onko ripsiväri ympäri silmiä ja naamaa, jos on ollut sateista tms. Mutta nyt ,raskain mielin tein päätöksen luopua niistä joksikin aikaa. Tämä on ollut ainoa asia vuosiin, jonka olen panostanut omasta palkasta ja nyt opintotuesta VAIN ITSEENI. On se tuo ruoka vaan sellainen meno erä kuukaudessa, ja koko ajan salakavalasti vaan näkyy hinnat nousevan. Siihen maistuu minun peltilehmällekk

TOP 3- lista lainapaikoista yllättäviin menoihin tai yhdistelylainaa varten

                          Rahaa yllättäviin menoihin tai yhdistelylainaan Joskus vain elämässä tulee eteen tilanne, että on otettava lainaa tai osamaksulla ostettava. Ja varsinkin osamaksu eriä saattaa kertyä yllättävänkin paljon. Monet paikat mainostavat yhdistelylainan mahdollisuutta, mutta vaikka kuinka asiat olisivat kunnossa niin välttämättä niitä ei saa, mutta ainahan kannattaa kokeilla omalta kohdaltakin, koska saattaa oikeasti säästää isonkin summan, että maksaa sitä yhtä lainaa pois ,vaikka vähän isommankin summan kuukaudessa ,kuin että maksaa useampaa yhtä aikaa. (*Sisältää linkit rahoitussivustoille) Nykyään näistä ns. kivijalka pankeista on yllättävän vaikea saada lainaa, pienempääkään. On oltava jo valmiiksi paljon omaisuutta ja kiinteistöjä ja henkilötakaustakaan niihin ei hyväksytä enää.                       TOP 3 LISTA LAINAPAIKOISTA                                      1)   ARKADIARAHOITUS Arkadiarahoitus on vuodesta 2014 asti toiminut kilpailutussivusto, jonka kautta

Alennukset vielä jatkuvat

Kuva
                                         HAPPY HALL 21.2 ASTI! Bubbleroomin Happy Hall päivät ovat vielä 21.2.2021 asti voimassa! Alennus koskee valikoituja Happy Hall tuotteita, joista 20% alennus vielä huomisen päivän. Lisäksi löytyy edelleen 70% olevia vaatteita varmaan jokaisen makuun :)). Haluaisin itselleni uuden laukun ja olisihan niitä ihania. Tosin ei ole Hoppy Hallin tuotteisiin kuuluva :) Mutta tarve uudelle laukulle kova. NUNOO MINI BOBBY, aitoa nahkaa oleva olkalaukku ja sopivan kokoinen olisi käyttötarkoitukseeni : pituus 20cm, leveys 7cm ja korkeus 14cm. Kivan näköinen pitkä huppari. Voisi pitää myös legginsien kanssa. Tämä on Happy Hallin tuote ja alennus 20%. Kiva maastokuvio :)) Hinta 31.90e alennuksen jälkeen. Normaalis hinta 39.95e Aivan ihana puuvillasekotteinen neulepusero! Lähtöhinta 29.90e ja 50% alennustuotteista bongasin niin hintaa nyt 14.90e Alemmassa kuvassa pirtsakka neuletakki. Näitä kaipaa koulussa, kun tosi viileät tilat ja nyt ollut ihan kiitettäviä pa