Mielen kevennystä koronasta

             MIELEN KEVENNYS 

Toivottavasti ei tämä hiihtoloma aika saa lisä vauhtia koronan leviämiselle niillä paikoin, missä sitä ei ole vielä luokiteltu kiihtymistilassa olevaan. Tavallaan koko asiaan alkaa olla jo aika turta. 

Verrattuna viime vuoteen samoihin aikoihin, niin mikä paniikki asian tiimoilta oli. Mieli on varmaan alistunut siihen, että toisaalta teit niin tai näin, niin et ehkäpä välty taudin saamiselta. 

Ja etukäteen kukaan ei voi tietää miten itsekukin taudin sairastaa. Meneekö kevyesti lähes oireettomana, sairastatko niin, että pärjäät kotona vai joudutko sairaalahoitoon.

 Huomenna koulu alkaa ja asiat vaan nyt pyörii mielessä. Ei ne turvavälit aina onnaa kouluissa, työpaikoissa ja missään. Joo, kyllähän meillä on maskit käytössä, mutta onko se riittävä suoja🙄. Media työntää niin ristiriitaista tietoakin välillä, että pää sekaisin, kun tiedä mihin uskoa ja mihin ei.

Mutta toivottavasti mahdollisimman moni kuitenkin jollakin tavalla taudilta säästyy tai että se edes taintuisi lievemmäksi. Tämä asia vaan oli nyt kevennettävä ulos mielestä🙄.

Varsinkin, kun jostain olin lukevinani sitäkin, että jo kaksi rokotusta saaneita ihmisiä olisi sairastunut koronan muuntautuneeseen muotoon. Että onko rokotus todellakin sitten tehokas, vai ei. 

Nämä tosiaan ovat minun mielen sopukoissa pyöriviä asioita. 

Toivoisin jo niin sitä ns. Normaalia aikaa ja kun kesäkin tulossa, että voisi rennosti ottaa ja vähän levähtää, pelkäämättä joka aivastusta ja yskänpuuskaa, mitä lapsillakin on. Ja varsinkin, kun nuorin tyttäreni kaikelle kukkivalle kesällä allerginen, niin sitä aivastelua ja silmien punoitusta riittää..

Olisi kiva myös pieni reissu kesällä tehdä ihan Suomessa, koska kesäinen suomi on myös kaunis paikka, mutta sen verran arkajalka olen taudin suhteen, että tuskin uskaltaa hyvin lomareissulle lähteä. 

Mutta kiitos kun jaksoitte lukea mielen kevennyksen ja kaikesta huolimatta toivotan kaikille erittäin ihanaa kevään odotusta! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lasten tarvikkeita tulevalle pienelle :))

Lemmikkinä kultahamsteri eli Syyrianhamsteri

Sunnuntai, joka ei mennyt niin kuin kuvitteli