TOP 3- lista lainapaikoista yllättäviin menoihin tai yhdistelylainaa varten

                         Rahaa yllättäviin menoihin tai yhdistelylainaan

Joskus vain elämässä tulee eteen tilanne, että on otettava lainaa tai osamaksulla ostettava. Ja varsinkin osamaksu eriä saattaa kertyä yllättävänkin paljon. Monet paikat mainostavat yhdistelylainan mahdollisuutta, mutta vaikka kuinka asiat olisivat kunnossa niin välttämättä niitä ei saa, mutta ainahan kannattaa kokeilla omalta kohdaltakin, koska saattaa oikeasti säästää isonkin summan, että maksaa sitä yhtä lainaa pois ,vaikka vähän isommankin summan kuukaudessa ,kuin että maksaa useampaa yhtä aikaa. (*Sisältää linkit rahoitussivustoille)

Nykyään näistä ns. kivijalka pankeista on yllättävän vaikea saada lainaa, pienempääkään. On oltava jo valmiiksi paljon omaisuutta ja kiinteistöjä ja henkilötakaustakaan niihin ei hyväksytä enää.

                      TOP 3 LISTA LAINAPAIKOISTA

                                     1)   ARKADIARAHOITUS

Arkadiarahoitus on vuodesta 2014 asti toiminut kilpailutussivusto, jonka kautta tavoitat laajasti pankkeja ja luotonmyöntäjiä. Arkadia toimii yhteistyössä useamman lainanvälittäjän kanssa. Lainaa aina 70 000 euroon asti.

ESIM: Todellinen vuosikorko on 11,21%, kun lainasumma on 10 000e ja takaisinmaksuaika on 5v, tilinhoitomaksu on 5e, avausmaksu 49e ja esimerkkikorko 9,5%. Takaisin maksettava summa on tällöin 12 950e ja kuukausierä 210e/kk.

Linkki Arkadiarahoituksen sivuille

                                        2) FELLOW FINANCE

Suomalainen Fellow Finance on Pohjoismaiden suurin vertaislainapalvelu, joka tarjoaa kulutusluottoja 500- 20 000 euroa ilman vakuuksia tai takaajia. Kaikki myönnetyt lainat ovat täysimääräisesti lainanhakijan kerralla nostettavia ja kuukausittain tasaerin lyhennettäviä kulutusluottoja.

Lainanhakijalle Fellow Finance laina on selkeä, edullinen, nopea ja yksinkertainen rahoitusratkaisu. Lainassa ei ole mitään monimutkaisia piiloehtoja tai nostorajoitteita.

Hakijalta vaaditaan PALKKAKUITTI tai vastaava tosite säännöllisistä tuloista hyväksytyn lainapäätöksen jälkeen, jonka jälkeen luotto maksetaan välittömästi lainanhakijan tilille.
Linkki Fellow Financen sivuille

                                 LAINA SINUN EHDOILLASI:
  • Laina 500- 20 000 euroa
  • Kk-erä alkaen 23 euroa
  • Edullinen ja kiinteä lainakorko, alkaen 5%
  • Laina-aika jopa 10 vuotta
  • Ei vakuuksia tai takaajia
  • Maksuton ja täysin sähköinen lainahakemus
  • Rahat tilille saman päivän aikana
Laina on kertaluotto, jonka korko on aina yksilöllinen ja vaihtelee luotonantajien tekemien tarjousten perusteella. 

Todellinen vuosikorko laskettuna 7000 euron lainalle on 10%. Todellisessa vuosikorossa on huomioitu 9% koron lisäksi 150 euron välityspalkkio. Lainan ja lainakustannusten yhteismäärä on 9463 euroa.

Fellow Financen vertaislainojen todellinen vuosikorko 500- 20 000 euron luotoissa on markkinoiden edullisimpia ja aina KSL- korkosäädösten mukaisia.

Lainan voi saada suomessa vakituisesti asuva, vähintään 20-vuotias henkilö, jolla on säännölliset tulot. Lainapäätöksen saa heti sähköisen hakemuksen päätteeksi.


                                    3) KOMPLETT BANK JOUSTOLUOTTO

Komplett Bankin Joustoluotto on ainutlaatuinen tuote kulutusrahoitus- ja lainamarkkinoilla. Poiketen muista markkinoilla olevista kulutusluotoista ja lainoista.

Joustoluotto on aidosti joustava. Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden päättää vapaasti lainan takaisinmaksuajasta ja perimme korkoa vain nostetusta lainasummasta. Tämän vuoksi luotto on aidosti joustava ja mahdollistaa Joustoluoton käytön monenlaisiin eri tarkoituksiin elämäntilanteesta riippumatta.  

Sinulla on mahdollisuus toteuttaa unelmiasi ilman ,että taloutesi kärsii.

  • Tarjoamme Joustoluottoa 1000-50 000 euroa
  • Luotto on aina käytössä, kunnes asiakas irtisanoo sopimuksen.
  • Avausmaksu 49-145e riipuen lainasummasta ja lisätään myönnetyn lainan päälle.
  • Ei kiinteää kuukausi lyhennystä - vain korot ja kulut veloitetaan per/kk
  • Valinnainen lainaturvavakuutus
  • Laskuvaihtoehdot: Sähköposti (ilmainen), paperilasku (5e/kk)
  • Mahdollisuus nostaa lisää lainaa, lainan takaisinmaksun jälkeen alunperin myönnettyyn lainarajaan asti.
                                   KOMPLETT BANK MASTERCARD

  • Ei vuosimaksua
  • Vapaa valintainen PIN- tunnusluku
  • Maksuttomat käteisnostot
  • Jopa 50 päivää korotonta maksuaikaa luotollesi
  • Palkitseva bonusohjelma: 2% verkossa tehdyistä ostoksista (Mastercard-tunnuksella merkityissä verkkokaupoissa) ja 1% muista ostoksista
  • Maksuttomat käteisnostot
                                          LAINANHAKU KRITEERIT
  • Sinulla on säännölliset palkka- tai eläketulot
  • Olet asunut suomessa viimeiset 36kk
  • Ei maksuhäiriömerkintää
  • Ikäraja 23 vuotta
Linkki Komplett Bankin sivuille

 Lainaesimerkki: korko 12,60 %, tod.vuosikorko 15,33 %, 10 000 €/5 v, avausmaksu 45 €, tilinhoitopalkkio 8 €/kk, yht. 14 070 €, maksuerä 235 €/kk.

Lainaehdot


Lainasumma1,000 - 50,000 EUR
Laina-aika1 - 60 vuotta
Korko4.9 - 14.9 %
Todellinen vuosikorko4.9 - 19.9 %
Ikäraja23 - 65
Kuluton ensilainaEi
Lainaa maksuhäiriöiselleEi
Vähimmäistulot0 EUR
Tilinavauspalkkio0 EUR
Tilinhoitopalkkio3 EUR
Esimerkki: Lainaesimerkki: korko 12,60 %, tod.vuosikorko 15,33 %, 10 000 €/5 v, avausmaksu 45 €, tilinhoitopalkkio 8 €/kk, yht. 14 070 €, maksuerä 235 €/kk.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lasten tarvikkeita tulevalle pienelle :))

Lemmikkinä kultahamsteri eli Syyrianhamsteri

Sunnuntai, joka ei mennyt niin kuin kuvitteli