Sunnuntai, joka ei mennyt niin kuin kuvitteli


 Mitäs tänään syötäisiin? No mummin kulta oli varmaan halunnut paistettua nikko autoa🙄. En arvannut uuniin katsoa, kun sen lämpiämään laitoin.. Siinä vaiheessa kun luukun aukasin niin voi uskoa mikä savu sieltä pölähti. Siinä pahin nälkä taittui, kun loppupäivän hinkkasin sulanutta muovia uunista, että palaan tähän ruoka asiaan paremmalla kertaa 😉. Siis söimme sitte pitseriasta haettua perhepitsaa, ja lapset olivat riemuissaan. 

Sain tosiaan sulaneen muovin uunista pois, kun lämmitin uunia aina vähän kerrallaan, että sain raaputettua metallisella lastalla uunin pohjalle sulaneen muovin. Lisäsin
 fairy vettä sekaan, ettei kerkeäisi aina niin pahasti uudelleen jähmettyä, kun uunia voinut kauaa pitää kerrallaan päällä, ettei muovi rupeaisi käryämään.

Lopuksi vielä pata pata sienellä pesin uunia. Uuni ritilä kyllä meni käyttökelvottomaksi, koska sen verran hyvin muovi siihen jämähti kiinni. Varmaan uuninpesu aineellakin olisi uunin saanut puhtaaksi, mutta onneksi sain näillä välineillö mitä kotona nyt sattui olemaan. Ja onnekseni sain uunin puhtaaksi, kun jo mietin, että pitääkö uusi uuni ostaa.
Useampi tunti tähän vierähti ja pesun jälkeen ei uunista enää tullut muovin käryä, kun testasin, että voiko sitä enää tosiaan käyttää.

Muistaapahan seuraavan kerran katsoa uunin. Ja tästä eteenpäin tarkistaa myös roskakorin, astianpesukoneen, pyykkikoneen, wc-pöntön jne. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lasten tarvikkeita tulevalle pienelle :))

Lemmikkinä kultahamsteri eli Syyrianhamsteri